Näin edistät yrityksesi markkinointia

Suunnittelemalla hyvä tulee. Sillä markkinoinnilla on hyvin olennainen osa yrityksen tavoitteiden saavuttamisessa, on tärkeää aloittaa yrityksen markkinointi hyvällä suunnitelmalla. Suosittelemme, että merkitset kalenteriin ainakin yhden kokonaisen päivän, jonka käytät markkinoitisuunnitelman laatimiseen.

Systemaattinen työ on olennainen kriteeri menestymiseen, mutta myös hyvin tuotteistetuilla tuotteilla ja palveluilla on tärkeä rooli. Tuotteille ja palveluille pitää myös löytyä markkinoinnilla tavoitettavissa oleva kohderyhmä. Markkinointiviestien tulee vaikuttaa tietyn kohderyhmän mielikuviin ja tunteisiin.

Markkinoinnin tarkoitus on kertoa asiakkaille tärkeitä viestejä. Viesti voi sisältää tietoja omista vahvuuksistasi tai liittyä asiakkaiden tarpeisiin. Kun markkinointiviesti on laadittu, tulee yrittäjän keksiä keino millä viestiä tavoitekohderyhmälle tavalla, joka sopii yritykseen imagoon. Viestintään löytyy useita kanavia ja keinoja, joten valinnasta ei ole puutetta. Oikean keinon ja kanavan valinnassa kannattaa ottaa huomioon tehokkuus ja taloudellinen aspekti.

Tässä lista erilaisista medioista:

sanomalehdet, paikallis- ja ilmaisjakelulehdet sekä aikakausilehdet
internet
sosiaalinen media
televisio
ulko- ja liikemainosvälineet
radio
piilomainonta esimerkiksi elokuvassa
Markkinointisuunnitelman tekemisessä on hyvä käyttää apuna markkinointimixmallia työkaluna. Tähän kuuluu 4 P:tä: Product (Tuote), Price (Hinta), Place (Sijainti) ja Promotion (Myynnin edistäminen). Yritys voi valita vapaasti itse mihin markkinointimixiin keskittyy oman asiakaskohderyhmänsä perusteella.

Tuote: Ominaisuudet, tuotenimi, takuut, uutuusarvo ja miten tuote erottuu muista kilpailijoista.

Hinta: Saako asiakas tarpeeksi vastinetta hinnalle ja mitä kilpailijat veloittavat saman kaltaisista tuotteista tai palveluista.

Sijainti: Mistä tuotteen voi ostaa esim. verkkokaupasta.

Myynnin edistäminen: Mitä kommunikaatiovälineitä yrittäjä käyttää viestinnässä.

Suoramarkkinointi on yleinen ja useinmiten tehokas tapa tavoittaa asiakkaat. Muista myös, että word-of-mouth on erittäin tärkeä markkinointiväline, sillä tyytyväiset asiakkaat mielellään suosittelevat tuotteitasi tai palveluitasi muille kun taas tyytymättömät asiakkaat jakavat huonoja kokemuksiaan enemmän kuin tyytyväiset asiakkaat positiivisia kokemuksiaan. Sosiaalinen media on tehokas ja halpa tapa tavoittaa asiakkaita, joten sosiaalisessa mediassa kannattaa olla aktiivinen. Se voi aluksi olla hiljaista, mutta, jos markkinoi oikein sosiaalisessa mediassa, se voi tuoda tullessaan paljonkin positiivista. Kotisivut yritykselle ovat erittäin tärkeä tapa lisätä näkyvyyttä. Moni käy yrityksen nettisivuilla ennen kuin tekee ostopäätöksen.

Tekemällä yrityksellesi markkinointisuunnitelman, varmistat, että markkinointi on selkeää ja yhtenäistä. Suunnitelman avulla on myös helppo seurata tavoitteiden toteutumista ja se auttaa hahmottamaan mahdollisia muutoksentarpeita. Markkinointisuunnitelmaa on hyvä käydä läpi säännöllisesti ja tehdä muutoksia kun siihen on tarvetta.

Muista myös että se mitä ei voi mitata niin sitä ei kannata toteuttaa. Markkinointi on sijoittamista ja sen tarkoituksena on tuottaa siihen sijoitetut rahat takaisin korkoineen. Markkinointi tukee myyntiä ja, jos sen ansiosta ei myyntisi nouse, on aika miettiä markkinointistrategiaasi uudelleen.

Vinkki: Seuraa mitä muut yritykset tekevät sinun alallasi ja ota oppia heidän markkinointistategioista. Älä kuitenkaan kopioi tarkalleen mitä he tekevät vaan pistä oppimasi käytäntöön omalla tavallasi.

asiakasedut