Palkka ei aina tarkoita rahallista hyvitystä. Luontoisedulla tarkoitetaan verotuksessa muuna kuin rahana työnantajan työntekijälle maksamaa vastiketta. Eli kyseessä on työnantajan kustantama tavara tai palvelu, jota palkansaaja saa käyttää. Omistusoikeus ei siis siirry työntekijälle. Tyypillisimpiä luontoisetuja ovat puhelinetu, ravintoetu, virikesetelit, työsuhdematkalippu, autoetu sekä asuntoetu. Jos edut ovat käytettävissä myös vapaa-aikana, kyseessä on luontoisetu. Jos esimerkiksi autoa tai puhelinta käytetään vain työaikana työtehtävien hoitoon, kyseessä ei ole luontoisetu. Luontoisetu voi olla mikä tahansa muuna kuin rahana maksettu palkka tai palkanlisä. Luontoisetu voi myös olla jopa yrityksen tuotteita.
Luontoisetu on veronalaista palkkatuloa. Luontoisetujen jaottelulla on merkitystä ennakonpidätyksen kannalta ja ne voivat olla joko jatkuvia/säännölisiä tai satunnaisia. Luontoisedun verotukseen vaikuttaa se, onko se annettu vapaana etuna vai onko työnantaja perinyt siitä korvauksen. Verotettavaa etua ei synny siinä tapauksessa, että työnantajalle on maksettu korvaus, joka on vähintään edun luontoisetuarvon suuruinen. Luontoisetu on kuitenkin tässäkin tapauksessa ilmoitettava vuosi-ilmoituksella. Luontoisedun verovuosi määräytyy edun käyttöajan perustella: Etu on sen ajankohdan tulo, jolloin työntekijä on sitä käyttänyt.
Luontoisetu on erinomainen väline verosuunnitteluun. Monissa tapauksissa palkan osan korvaaminen luontoisedulla hyödyttää työntekijää sekä työnantajaa. Luontoisedut ovat erinomainen verosuunnittelun mahdollisuus pieneissä osakeyhtiöissä; varsinkin kun halutaan optimoida yhtiön sekä osakkaan yhteisverotus.
