Syksyn tullen aloitetaan monessa yrityksessä valmistautuminen seuraavaan vuoteen budjetin laadinnan merkeissä.
Budjetoitaessa yritetään luoda kuvaa seuraavan tilikauden toiminnan tuloksesta. Seuraavan vuoden kasvutavoitteet lyödään lukkoon ja samalla arvioidaan sitä, millaisilla investoinneilla sekä juoksevilla kuluilla haaveiltuun lopputulokseen päästäisiin. Budjetin aikajänteenä on yleensä 12 kuukautta. Joissain yrityksissä se on jopa kiinnitetty osaksi pitkän ajan tavoitteita, joissa on visioitu yrityksen tilaa 3-5 vuoden päästä.
Budjetointi itse prosessina on äärimmäisen hauska ja humoristinen. Koko prosessin hauskuus kumpuaa siihen osallistuvista ihmisistä.
Budjetin lopullinen muoto on yleensä yhteissumma budjetointiin osallistuvien ihmisten omista tulevaisuudennäkymistä. Näihin tulevaisuusvisioihin väittäisin vaikuttavan sekä näkemys oman elämän seuraavan vuoden menestyksekkyydestä että ympäröivän yhteiskunnan tulevaisuudesta seuraavana 12 kuukautena – liitettynä ulkomailta tuleviin viesteihin.
Budjetti on aina kumminkin lopputuloksena kasvuun tähtäävä ja positiivinen. Välillä se on jopa vuodesta toiseen jatkuvaa, epätoivoista itsepetosta, koska siinä kumpuaa usko ja toivo paremmasta tulevaisuudesta – vaikka toisinaan kaikki merkit antaisivat ymmärtää toista.
Miksi? Siksi, että me tarvitsemme kauniin tarinan saadaksemme tulevaisuususkoa ja mielenrauhaa.
Omassa yritystoiminnassani olen hylännyt ennustavan budjetoinnin kokonaan ja korvannut sen toimimisella tästä hetkestä käsin. En laadi lainkaan kaavamaisia 12 kuukauden budjetteja tai mitään muitakaan raameja vaan niiden sijaan tarkastelen toimintaa tästä hetkestä tähän hetkeen.
Tällainen tarkastelumalli tarkoittaa, että yritän mahdollisimman vahvasti toimia tämän hetken tiedosta käsin. En suunnittele turhaan tulevaisuutta, koska en voi tietää millainen se on. En myöskään tahdo kahlita päätöksentekoani oletuksiin, jotka tässä hetkessä voivat näyttäytyä jopa hölmöiltä.
Hyväksyn sen, että en voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan mutta tiedän missä olen nyt.
Mitä sitten teen käytännössä? Seuraan tarkkaan yritykseni tuloskuntoa kuukausittain ja pidän silmällä myös ilmastomittareita. Ilmastomittareilla tarkoitan omassa toiminnassani esimerkiksi uusien ja lähteneiden asiakkaiden määrää. Minulle yrittäminen on jatkuvaa matkustamista ilman lopullista määränpäätä. En pyri hallitsemaan niitä asioita, joihin en voi vaikuttaa ja joita ei tässä hetkessä ole edes olemassa – kuten tulevaisuus. Tarkastelussa pyrin myös välttämään asioiden arvottamista hyvään ja pahaan. On vain tapahtumia, joiden pohjalta toimitaan sen hetkisen tiedon valossa.
Omaksumallani mallilla kunnioitan itselleni yhtä tärkeintä yrittäjyyden arvoa, vapautta.
Kirjoittaja: Jyri Pajamo, Tiliduunarin toimitusjohtaja
