Mikä ihmeen peitelty osinko?

Olin kaverini kanssa sunnuntaibrunssilla viime viikonloppuna. Nautimme hyvästä ruuasta ja mitä mainioimmasta seurasta. Aina kun muutama yrittäjä istahtaa saman pöydän ääreen niin juttua riittää ja aika tuntuu suorastaan lentävän. Jossakin vaiheessa keskustellessamme taas varojen jakamisesta yhtiöstä esitti kaverini kysymyksen, että kerroppa mitä se peitelty osinko oikein on?

Peitelty osinkohan liittyy meidän kirjanpitäjien vakiotermistöön, kun haluamme varoitella yrittäjiä. Sinällään hauskaa, että käytämme pelottelussa termiä mikä ei sinälleen kerro kuulijalleen mitään. Jokainen kumminkin arvaa, että jotain pelottavan kallista siinä lupaillaan.

Näissä tilanteissa haluamme siis varoitella asiakkaitamme siitä herkullisesta kiusauksesta nostaa yhtiöstä hieman enemmän varoja itselleen kuin on kohtuullista. Tai pitäisi enemminn sanoa, että yrittää nostaa varoja edullisemmin, kuin mitä todellisuudessa on mahdollista. Valta tuo vastuuta myös osakkaalle. Ei pidä unohtaa, että kyse on yhtiön varoista eikä millään lailla osakkaan varoista.Yhtiön varat palvelevat yhtiön liiketoimintaa. Siitäkin huolimatta vaikka osakkaan perstaskussa olisi kaikki yhtiön osakkeet. Tässä tulee olla tarkkana. Voudilla kun on kumminkin vielä suurempi valta tässä yhteiskunnassa.

Ensinnäkin peitelty osinko voi toteutua ainoastaan osakeyhtiössa tai osuuskunnassa ja niiden osakkaiden verotuksessa. Kyseessä on osittaisesti kaksinkertainen osakkaan verotus. Tällä tarkoitetaan osakkaan yhtiöstä saamasta edusta, mikä tulkitaan termillä peitelty osinko. Se on saajalleen 75 prosenttisesti ansiotulon alaista tuloa.

Peitelty osinko syntyy tilanteessa missä yhtiö on suorittanut ylipalkkaa tai muuta hyvitystä enemmän kuin on kohtuullista. Tällaisia ovat esimerkiksi jotkin luontaisedut (asuntoetu, autoetu yms), matka- ja edustuskustannukset tai vakuutusmaksut. Ne kuuluisat lapin reissut ja keväiset virkistysristeilyt kun yhden miehen yhtiöissä ovat juuri tämmöisiä etuja. Onneksi niitä näkee enää harvakseltaan jos ollenkaan.

Myös osakkaan saamia vuokra- sekä korkotuloja voidaan tulkita peitellyksi osingoksi. Jos yhtiölle vuokrattu työhuone sijaitsee keravalaisessa omakotitalossa, ei siitä voi periä mannerheimintien vuokraa. Lisäksi korkoprosenttien kanssa pitää olla varovainen. Pikavippifirmaksi omalle yhtiölleen ei ole mahdollista ruveta. Ja sekin tulee muistaa, että sellaisia varoja ei voi yhtiölle lainata, mitä yhtiö ei omaan toimintaansa tarvitse.

Kyse on siis yli- tai alihinnoittelutilanteesta. Tällaisessa tilanteessa verottaja lisää yhtiön tuloon tulkitsemansa hyväksytyn ja toteutuneen kustannuksen eron tuloksi. Yhtiö siis maksaa tuosta erotuksesta yhtiöveron. Osakas taas saa maksettavakseen 75% saadusta edusta ansiotuloverotuksessaan.

Peiteltynä

Jyri Pajamo

Toimitusjohtaja – yrittäjä – Tilitoimisto Tiliduunari Oy