Meiltä kysytään usein, että milloin on hyvä aika ulkoistaa kirjanpito ja tarvitseeko sitä ulkoistaa ollenkaan. Kun uusi yritys on aloittanut toimintansa, on aika lailla ensimmäisiä asioita päättää, että tekeekö yrittäjä kirjanpitonsa itse vai ulkoistaako hän tämän palvelun. Kaikki yritykset kun ovat kirjanpitovelvollisia, on tämä velvollisuus jotenkin hoidettava. Vaikka yrittäjän olisikin mahdollista tehdä itse oma kirjanpitonsa, ei monenkaan yrittäjän taidot tähän kuitenkaan riitä. Ja vaikka yrittäjän taidot riittäisivätkin oman kirjanpitonsa tekemiseen, aika ei usein siihen riitä.
Monet yrittäjät huomaavat nopeasti, että heillä on vaikeuksia pysyä ajan tasalla lain ja asetusten kanssa ja monet pelkäävät tekevänsä virheitä, joista aiheutuisi mätkyjä. Yrittäjyyden alkuvaiheet ovat kriittisiä ja yrittäjän aika on kallista. Suosittelemme aina, että yrittäjä keskittyisi oman palveluidensa tai tuotteidensa myymiseen ja jättäisi kirjanpidon ammattilaisen huostaan.
Kirjanpitäjä voi myös auttaa yrityksen perustamisessa sekä antaa neuvoja siitä, miten ohjata yrityksen taloutta ja rahoittaa liiketoimintaa. Tästä syystä oikeaa aikaa kääntyä kirjanpitäjän puoleen ei ole. Suosittelemme pienemmille asiakkaille konsultointi sessioiden varaamista kirjanpitäjän kanssa ja kirjanpidon tekemistä urakkana, jos kuukausittainen tosite määrä on alle 10 kpl. Konsultointi sessiot antaa yrittäjille mahdollisuuden kysyä neuvoja ja saada ammattilaisen näkökulmaa tärkeisiin päätöksiin, kuten investointeihin. Jos yritys ei ole velvollinen ilmoittamaan arvonlisäverojaan kuukausittaisella tasolla, kirjanpitoa voidaan tehdä muutama kerta vuodessa, silloin kun tositteita on kertynyt enemmän. Näin yrittäjä säästää kirjanpidon kustannuksissa alkuvaiheessa.
Vaikka kirjanpidon ulkoistamisen edut ovat selvät, monet yrittäjät haluavat silti kokeilla kirjanpidon tekemistä itse. Näistä useimmat kääntyvät tilitoimiston puoleen viimeistään silloin kun ensimmäinen tilinpäätös tulee eteen. Haluamme kuitenkin muistuttaa, että yrittäjä ei tässä säästä kuluja, sillä tilitoimiston pitää tehdä koko vuoden kirjanpito uudestaan siitä huolimatta, että yrittäjä on sen itse laatinut. Harva tilitoimisto haluaa ottaa riskin siitä, että yrittäjän tekemässä kirjanpidossa olisi virheitä. Suosittelemme, että käännyt ammattilaisen puoleen jo yritystoiminnan alkuvaiheessa, jotta vältyt virheiltä ja mätkyiltä. Kirjanpitäjä on myös hyvä tuki yrittäjille; yritysmaailmassa ei tarvitse selvitä täysin yksin!