Verottajan tulevia muutoksia yrittäjille

Kauppalehden mukaan Verohallinto on valmistellut yrittäjiä helpottavia muutoksia. Yksi suurimmista muutoksista on se, että yrittäjä voi korjata enintään 500 euron suuruiset virheet ilman maksua tai korkoa. Myöhässä tehdyistä korjauksista veloitetaan tällä hetkellä 15 % myöhästymismaksua ja 7,5 % viivästyskorkoa.

Verohallinto suunnittelee, että muutoksenhaku yksinkertaistuisi. Valitusaika tulee olemaan jatkossa kolme vuotta riippumatta siitä, koskeeko hakemus arvonlisäveroa vai tuloverotusta. Muutosta voi hakea aina samasta paikasta, eli verotuksen oikaisulautakunnasta.

Verohallinnon pääjohtajan Pekka Ruuhosen mukaan verottaja ei voi olla yritystoiminnan aloittamisen este, joten Verohallinto aikoo helpottaa yritysten pääsyä takaisin ennakkoperintärekisteriin. Tällä hetkellä veroja laiminlyöneen henkilön uutta yritystä tai hänen sukulaistensa yritystä ei ole hyväksytty rekisteriin ja tämä on ollut ongelma. Konkurssista ei pitäisi rankaista lopun elämää.

Nämä prannukset menevät eduskuntaan jo ensi talvena ja tulevat voimaan vuoden 2017 alusta. Verohallinto uudistaa tietojärjestelmiään, jotka valmistuvat vuoden 2017 alusta ja silloin arvonlisäverot siirtyvät tähän uuteen järjestelmään.

asiakasedut