Yrittäjän kuukausikalenteri

Kun yritys on perustettu ja saatu rekisteröityä on seuraava askel toiminnan johtaminen ja siihen kuuluva viranomaisilmoittaminen. Yrittäjän kuukausikalenterissa on neljä erityisen tärkeätä päivämäärä, jotka on yrittäjän hyvä pistää muistiin.

Kuukauden 12. päivä

Kausiveroilmoituksella ilmoitetaan verottajalle arvonlisäverot sekä viime kuukauden maksettujen palkkojen työnantajasuoritukset, eli ennakonpidätykset ja sotu-maksut.

Kausiveroilmoitus
Kausiveroilmoituksen tulee toimittaa verottajalle joko postitse tai sähköisesti kuukauden 12 päivään mennessä. Huomioithan että ilmoitettava vero koskee kahden kuukauden takaista kuukautta (esim. syyskuussa ilmoitetaan heinäkuun arvonlisävero).

Postitse toimitettaessa on muistettava lähettää ilmoitus 7 arkipäivää aikaisemmin, jotta se ehtisi ajoissa verottajalle. Kausiveroilmoituksen voi tehdä myös kvartaaleittain tai kerran vuodessa. Jos ilmoittaminen tapahtuu joka neljännesvuosi, tulee ilmoitus olla perillä viimeistään 12.5. Jos kausiveroilmoitus tehdään kerran vuodessa, on ilmoitus oltava verottajalla viimeistään 12. päivä seuraavan vuoden helmikuuta (esimerkkinä vuoden 2013 ilmoitus tulisi olla perillä viimeistään 12.2.2014).

Kuukauden 20. päivä

Mikäli yrityksellä on yhteisömyyntiä, on myynnistä ilmoitettava verottajalle seuraavan kuun 20. päivään mennessä.

Kuukauden 23. päivä

Tuloksesta maksettava ennakkovero erääntyy kuukausittain 23. päivä.

Tammikuun 31.1.

Palkanlaskennan sekä työ- ja tapaturmavakuutuksen vuosi-ilmoitukset tulee ilmoittaa verottajalle viimeistään 31.1 seuraavaa vuotta. (Vuoden 2014 ilmoitukset siis viim. 31.1.2015).

palvelupaketit