Ylemmän keskiluokan elämä vaatii 3 miljoonaa?

Tänään silmääni osui juttu Kauppalehdessä, jossa pohdittiin, millainen varallisuus on riittävä avioeron jälkeen. Haastateltavat arvioivat, että ylemmän keskiluokan elintason säilyttämiseen tarvittaisiin vähintään kolmen miljoonan euron varallisuus. Tämä sai minut miettimään, mitä oikeastaan tarkoitetaan ylemmän keskiluokan elämällä – ja kuinka monella suomalaisella on siihen riittävä varallisuus.

Käännyin ChatGPT:n puoleen ja sain asiasta seuraavanlaisen selvityksen:

Ylemmällä keskiluokkaisella elämällä tarkoitetaan elämäntapaa ja sosioekonomista asemaa, joka sijoittuu selvästi keskiluokan yläpäähän, mutta ei vielä varsinaiseen yläluokkaan. Kyse on usein paitsi tuloista, myös elämäntyylistä, arvoista ja sosiaalisesta pääomasta. Ylempi keskiluokka tyypillisesti:

  • Tulotasoltaan: Yli keskitulojen, usein 5–10 % ylimmässä tuloluokassa. Esimerkiksi bruttotulot 80 000–150 000 €/v per henkilö.

  • Koulutukseltaan: Usein korkeakoulutettuja, kuten juristeja, lääkäreitä, insinöörejä, ekonomisteja tai johtotehtävissä työskenteleviä.

  • Asuminen: Omistusasunto hyvältä alueelta, usein kaupunkien arvostetuilla alueilla tai laadukkaassa omakotitalossa.

  • Kulutustottumukset: Säännölliset lomamatkat (myös ulkomaille), laadukkaat harrastukset (esim. golf, purjehdus, kulttuuri), design- ja laatutietoisuus.

  • Säästäminen ja sijoittaminen: Pystyy kartuttamaan sijoitusvarallisuutta, omistaa esimerkiksi osakkeita, rahastoja tai sijoitusasuntoja.

  • Turvaverkko: Riittävä puskurirahasto ja vakuutukset elämän riskejä vastaan.

  • Sosiaalinen pääoma: Verkostot ja asema esimerkiksi työelämässä, harrastuksissa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Hieman kulmakarvoja kohotti se, että tämän elämäntyylin ylläpitämiseksi vaaditaan 3 miljoonan varallisuus, kun vuoden 2024 tilastojen mukaan Suomessa on vain noin 93 000 miljonääriä – eli noin 2,1 % väestöstä.

No tehdään vielä hieman laskelmia:

Millä aikavälillä 120 000 – 130 000 euroa vuodessa nettona tienaava pariskunta voi kerryttää noin 3 miljoonan euron nettovarallisuuden? Oletetaan, että kummallakaan ei ole lähtövarallisuutta eikä velkataakkaa tai ylisuuresti sidottua varallisuutta omistusasuntoon. Oletetaan, että vuosittainen säästöaste on 20-30% nettotuloista eli 25 000 – 40 000 per vuosi.

Vuosittainen sijoitussumma Keskimääräinen tuotto Aika 3 M€ varallisuuteen
25 000 € 6 % n. 32 vuotta
35 000 € 6 % n. 26 vuotta
40 000 € 6 % n. 24 vuotta
40 000 € 7 % n. 22 vuotta

Jos pari sijoittaa systemaattisesti 35 000–40 000 € vuodessa kohtuullisella riskillä ja hajautuksella, 3 miljoonaa on saavutettavissa noin 22–26 vuodessa.

Tämä siis tarkoittaa, että keskimäärin noin 50 vuotiaana.

No ylempänä oleva tilastotieto Suomalaisten varallisuudesta kertoo, ettei tämä laskelma ole millään tavalla reaalimaailmassa toteutuvaa säästämistä. Muuten meillä olisi paljon enemmän miljonäärejä kuin 2,1% väestöstä.

Mitä tällä tekstillä haluan sanoa?

Tämä haastattelu oli hyvä esimerkki siitä, miten tietyssä elämäntyylissä elävät ihmiset voivat joskus tahtomattaan vieraantua ympäröivästä todellisuudesta. Se, että avioeron jälkeen tarvitaan 3 miljoonan varallisuus elämisen jatkamiseen entiseen tapaan, ei edusta ylempää keskiluokkaa – vaan yläluokkaa.